23.9.-4.10.

Hello there

Seuraava teksti ei ole mitään suurta paljastusta. Kaiken tämän voin kertoa, jos joku kysyy.

Otsikosta huolimatta tämä artikkeli ei käsittele ilmoitettua ajanjaksoa mitenkään tarkasti tai järjestyksessä. Pääosin luvassa on höpinää. Tarkemmin sanottuna kännistä jaarittelua.

Viime merkinnästä on siis aikaa, joten miksi en ole kirjoittanut alkuinnostuksen jälkeen? Syy on sama, mikä ilmenee myös erään A.W. Yrjänän päiväkirjakoosteessa. Siinä sanotaan, että päiväkirjaa ei kirjoiteta, kun menee hyvin.

No, onko minulla mennyt hyvin?

Musiikkiprojekti on edennyt jossain määrin kankeasti, mutta nyt vaikuttaa siltä, että se saa viime metreillään valtavia määriä tuulta siivilleen. Luvassa on jopa originellia, ei koskaan aiemmin esitettyä musiikkia! Olisi varmaan hienoa jos tämä olisi päivätyö, leipätyö, ammatti. Ko. ajatuksen realistisuuden kuitenkin aistii heti kun kuuntelee jotain hiemankin tunnettua levytystä: tähän en pysty. Toisaalta, ehkä me pystyisimme, mutta ketkä me? Hä? Täältä pesee! Rok änd roll jeaah. Miltähän maailma näyttää absolutistille?

Ulkomusiikillisesti ajateltuna on mennyt rennosti. Olen katsonut elokuvia sekä tv-sarjoja, mutta kirjoja olen lukenut vähän. Valtava innostuksen puuska johti siihen, että lukemisto käsittää tällä hetkellä kirjoja maailmankaikkeuden luonteesta laulun fysiologiaan. Unohtamatta kuitenkaan laulutekstien ”tieteellisehköä” (mahtava sana) erittelyä, jota Heikki Salon kirjassa ilmenee. Mittava lukemisto ahdistaa, mutta antaa myös rohkeutta, sillä nämä kirjat luettuani tiedän paljon enemmän.

Näyttääpä hienolta, kun luonnehdin osaa elämästäni ”ulkomusiikillisena”.

Alkoholi on kerrassaan yllättävä aine. ”Ekaks olin että ei saatana ja sitte olin että vittu joo”. Otettiin siis ihan pitkän kaavan viinafantasia eikä murehdittu huomista. Ennemminkin haaveilin huomista! Kävi niin, että alkoholin maailmassa vietettiin kolmas ilta putkeen.

Maikissa tapasin odottamatonta porukkaa, sellaisia tyyppejä, joita en ole kantapaikassani ennen nähnyt. Jos nyt 19-vuotiaalla voi olla kantapaikka. Valitettavasti voi! Paikalla oli huomattavan vaikuttavia rock-henkilöitä, joiden kanssa kävin hedelmällisiä rock-henkisiä keskusteluita. Koko viikonloppu on siis skenetetty ihan tosissaan. Keskustelut pyörivät akselilla turpeennosto-basson kielten määrä.

On vissiinki menny hyvin, ku ei oo kirijotettu. Oikea syy on se, että olen liian laiska.

Nyt sitten, juuri baarista kotiin rantautuneena, olisi ollut vielä paljon lisää juttua, mutta ne pääsivät unohtumaan etanoolin vaikutuksen takia. Better luck next time!

Tuo Bacardipullon jämä on vainonnut minua monta päivää. Päätin ottaa vainoajasta voiton vain huomatakseni, että vainoajan vaikutus kasvaa eksponentiaalisesti kunhan se on sisäistetty tuoremehun kera riittävän vahvana seoksena. Elikä päissään kirjottelen

Tänään en ole aktivoitunut juuri mihinkään fyysiseen aktiviteettiin. Olen viettänyt hälyttävän suuren osan vuorokaudesta TV-viihteen parissa. TBBT, House MD, Scrapheap Challenge, The Universe, the lot. Jospa sitä huomenna kävisi ulkonakin.

Musiikkiprojekti etenee ja etenee. Toivottavasti etenee vielä lisää. Viilasin kitaran tallaluun liian ohueksi, ja nyt sillä ei voi soittaa kuin 9. nauhan alapuolelta, mutta sieltä todella kevyesti! Jos olisin rikas, ostaisin sähkökitaran ja uuden akustisen. Jos on riittävän monta esinettä, löytyy jokaiseen tilanteeseen sopiva. Jos ei ole riittävän montaa, niin ei löydy, hä

Olisikohan ideaa pyytää keikkapaikasta, että he järjestäisivät keikkapäivälle ilmaisen sisäänpääsyn? Tappiotahan se pulju siinä kuitenkin tekee, mutta emme mekään rahaa siitä halua. Ei sitä rahaa saisi niin pajoa että sen haluaisi, kuitenkaan.

Joulukuussa on ainakin yksi keikka, jolle haluan. The Sounds Oulussa. Torstaipäivänä. Jos ei ole sitoumuksia muuanne, menen sinne.

Luulin, etten kirjoita lisää heti seuraavana päivänä, mutta ilmeisesti kirjoitan. Niinhän sitä sanotaan, että pelko pitää kohdata. Tämähän on minulle uutta ja pelottavaa.

Tänään vahattiin autoa, mikä herättää kysymyksiä, jos sitä vähän tarkemmin miettii. Kuluttaa nyt tunteja elämästään tuhansien arvoisen metallikasan ehostamiseen. Eikö se kelpaisi sellaisenaankin?

Kävin kirjastossakin. En osannut etsiä sitä mitä halusin etsiä. Lainasin kuitenkin pari kirjaa laulamisesta ja yksinkertaisesta filosofiasta. Tilasin kirjastoon kirjan laulujen sanoittamisesta. Lieneeköhän siitä apua.

Kaalipata haisee, mutta eihän se haittaa kun tietää että se siellä haisee? Väsyttää, sillä yöunet jäivät vähäiseksi kirjaan syventymisen takia. Se on se AW:n päiväkirjajuttu. Kaikkea sekin jaksaa miettiä. Kitaraakin yritin soittaa, vain huomatakseni että suutari saa pysyä lestissään, bassossa.

En ole ikinä kirjoittanut päiväkirjaa, en mistään aiheesta. Vaikka sitä koulussa suositeltiin oppimismenetelmäksikin, en ole sitä koskaan kirjoittanut. Nyt aion yrittää.

Oikeastaan olen jo pitemmän aikaa halunnut kirjoittaa. Olen halunnut kirjoittaa ihan mitä vain, kunhan jotakin. Laiska kun olen, on aloittaminen jäänyt ja unohtunutkin monesti. Lauluja haluaisin eniten tehdä, mutta en osaa. Tai ehkäpä en osaa vain aloittaa? Sanoja ja musiikkia on päässä pieninä palasina, mutta niitä ei osaa yhdistellä. Kokeilen, avaako kirjoittaminen lukkoja ajatusten ulostamisessa. Otan selvän siitä.

Eräs taiteilija sanoo, että päiväkirjassa sanotaan asioita itselle. Onko tämä siis parhaimmillaan toisinto ajatusten kulusta? Mitähän mietteille tapahtuu kun ne kirjoittaa todeksi. Katsotaan, katsotaan.

Tänään pidettiin mukavat harjoitukset. Suunniteltiin ja vähän haaveiltiinkin tulevia. Luvassa on hienoja asioita, jos vain osaisi olla vaivaantumatta esilläolosta. Ehkäpä tämä itselle kirjoittaminen auttaa myös siihen. Olenhan sentään melko kriittinen yleisö.

Jos annan ajatusten hautua tekstinä, saattavat ne tuntua huomenna – tai viikon päästä – siedettävämmiltä kuin syntyhetkellään. Tai paremminkin hetkellä, jolla ne kirjoitetun muotonsa saivat. Eihän niiden syntyhetkiä kukaan osaa kohdistaa, sillä tajunta on rajallinen.

All in all, feelings on hyvä, just joo